Kotkan Energian Hyötyvoimalaitoksen vuosihuolto eli seisokki on saatu päätökseen. Aiemmin kesällä pidetyn Hovinsaaren voimalaitoksen seisokin hyväksi havaittuja toimintatapoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi hyödynnettiin myös Hyötyvoimalalla. Kotkan Energian henkilökunta puki päälleen Hovinsaarelta tutut huomioväripaidat Muista turvaväli -painatuksella. Hovinsaarelle teetetyt korona -kyltit siirrettiin Hyötyvoimalalle muistuttamaan, ettei kipeänä tulla töihin. Voimalaitosalueelle hankittiin runsaasti käsienpesu- ja desinfiointipisteitä. Urakoitsijat suorittivat tuttuun tapaan sähköisen turvallisuusperehdytyksen ja tutustuivat Kotkan Energian koronaohjeistukseen ennen töiden aloittamista.
Kotkan Energia haluaa huomioida seisokin turvallisuusasioissa esimerkillisesti suoriutuneen urakoitsijan. Voimalaitoksen työnjohto on valinnut Hyötyvoimalan vuosihuollon 2020 turvallisimmaksi kumppaniksi Kotkan Levytyö Oy:n, onnea! Perusteena valinnalle oli urakoitsijan työntekijöiden turvallisesti ja esimerkillisesti tehty työ seisokissa. Lisäksi Kotkan Energian kanssa jo pidempään yhteistyötä tehnyt Kotkan Levytyö saa kiitosta joustavuudesta ja asiantuntevuudesta. Kotkan Levytyön työntekijät palkittiin sammutuspeitteillä ja Kotkan Energian kasvomaskeilla.
Kiitos myös kaikille muille seisokissa työskennelleille urakoitsijoille!